torstai 27. elokuuta 2015

Vaihto jakson suunnittelu




Olen 21 vuotias tyttö Kotkasta. Opiskelen Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa, nyt toista vuotta sairaanhoitajaksi. Tarkoitukseni on lähteä kolmeksi kuukaudeksi Tanskaan opiskelijavaihtoon. Olen työskennellyt muutaman vuoden lähihoitajana täällä Suomessa, joten on mielenkiintoista päästä näkemään miten hoitoalan tavat ja kulttuuri vaikuttaa työskentelyyn siellä. 

Ensimmäisen vuoden alussa meille kerrottiin mahdollisuudesta lähteä opiskelijavaihtoon. Aloin silloin jo miettimään, olisiko minusta siihen, niin kielitaitoni kuin rohkeudenkin puolesta. Pistin kuitenkin asian rullaamaan ja valitsin maaksi Tanskan. En ole koskaan käynyt Tanskassa, joten samalla tulee käytyä uudessa paikassakin. En osaa Tanskan kieltä, mutta uskon siellä oppivani edes muutaman sanan. 

Vaihdon aikana tulen suorittamaan sisätauti- ja kirurgisen sekä vapaavalintaisen harjoittelun, yhteensä siis 15op. Sairaalassa oleskelun lisäksi, menen kahdeksi viikoksi Lillebaeltin yliopistoon suorittamaan kroonisen potilaan hoidon- kurssin muiden kansainvälisten opiskelijoiden kanssa. 

Asun vaihdon ajan Vejlessä, sairaalan lähellä olevassa asunnossa yhden suomalaisen sairaanhoitajaopiskelijan kanssa. Mutta harjoitteluni ei kokonaisuudessaan ole Vejlessä, vaan Vejlen lisäksi käyn harjoitteluni Koldingissa ja Odensessa, joihin matkustan joko bussilla tai junalla. 

Vaihto-opiskelun suunnittelu ja toteutus on vaatinut paljon oma-aloitteisuutta, monen erilaisen paperin täyttämistä niin suomeksi kuin englanniksi, hankkimaan erilaisia todistuksia ja päivittelemään tietoja. Tässä vähän listaa mitä kaikkea olen joutunut tekemään:

  • Vakuutusten tarkistus ja päivittäminen (henki- ja matkavakuutus)
  • ISIC- kansainvälisen opiskelijakortin tilaaminen
  • Eurooppalaisen Sairausvakuutuskortin etsiminen
  • Läsnäoloilmoittautuminen Winhaan (vaihdostani huolimatta)
  • Learning Agreement
  • Lentolipun hankinta
  • Hotellin hankinta yhdeksi yöksi
  • Opintotuen muutosilmoitus Kelaan
  • Väliaikainen muutosilmoitus postiin ja maistraattiin
  • Apurahojen haku William ja Ester Otsakorven Säätiö ja Erasmus+ 
  • Asunnon hyväksyminen (Minun ei tarvinnut itse etsiä asuntoa)
  • Vuokrasopimuksen allekirjoitus
  • Kielitestin tekeminen
  • Passin voimassaolon tarkistus
  • Rokotusten varmistaminen
  • MRSA-testin tekeminen
  • Valuutan vaihto
  • Puhelin operaattorin kanssa keskustelu ulkomailla asumisen ajaksi


Vaihtoon lähtö on ollut sujuvaa alusta asti, mutta niinkuin sanoin se on vaatinut paljon oma-aloitteisuutta minulta. Minun on pitänyt olla yhteydessä yhteyshenkilön kanssa sähköpostilla ja hän on neuvonut minua paljonkin kaikissa käytännön asioissa. Tapaan yhteyshenkilön kun lennän Tanskaan ja asetun aloilleni, hän on kutsunut minut ja minun kämppikseni tutustumaan heidän kouluun. 

Tällä hetkellä kaikki alkaa pikkuhiljaa olemaan valmista. Tietysti pieniä viime hetken hankitoja pitää vielä tehdä, ja tavarat saada kasaan matkalaukkuihin jonka jälkeen voin hetkeksi rentoutua ja tavata kavereita vielä viimeiset kerrat ennen lähtöä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti