Tj 5

5 päivää enää Tanskan kamaralla. Hui, kuinka aika on mennyt nopeasti, liiankin nopeasti. Pikkuhiljaa alkaa haikeus iskeä, ja itseasiassa se on tullut tunteellisempana kuin uskoinkaan. Oon kuitenkin rakentanut tänne elämän, oon asunut asunnossa joka on ollut miun koti kolme kuukautta, oon saanu ystäviä joiden kanssa olen viettänyt aikaa, olen ollut työharjoitteluissa sekä koulussa. Oon rakentanut paljon muistoja, ottanut paljon valokuvia ja vieraillut eri kaupungeissa.

Tällä viikolla miulla jatkui koulu Odensessa. Koululla tarkoitan paljon teoriaa ja vielä enemmän ryhmätöitä. Maanataina meillä oli tämän viikon pisin koulupäivä, joka tarkoittaa aikaista heräämistä ja myöhäistä paluuta kotiin. Myöhäisellä tarkoitan, että kotona ollaan vasta 18 jälkeen. Maanantaina meillä oli paljon teoriaa ja liian vähä taukoja :D Tarkoitan, että on varsin puuduttavaa istua ja kuunnella vain kun opettaja puhua höpöttää koko päivän. Loppupäivästä aloitimme suuren ryhmätyön, joka on tarkoitus esittää perjantaina, viimeisenä koulupäivänämme.

Jos maanantaina tuntui puuduttavalta istua koulussa niin tiistai oli vielä pahempi. Monotoonisella äänellä varustettu opettaja ei kovin paljon innosta oppimaan. Parhaani mukaan yritin kuitenkin seurata power pointin dioista asiaa missä mennään. Luentojen sisällä oli onneksi muutama opetusvideo, miten eri kulttuurisia ihmisiä pitäisi kohdella ja mitä pitäisi tehdä jos potilaan ja hoitajan/lääkärin kanssa ei ole yhteistä kieltä. Opetusvideot olivat kuitenkin tehty hieman liioitellusti, ja jopa samalla tyylillä joita me olemme koulussa nähneet, Turun opetusvideot pistoksista :D Ruokailun jälkeen opettaja lähti kotiin ja jätti meidät tekemään ryhmätyötä. Meidän ryhmätyön tekeminen meni suurimmaksi osaksi siitä, että suunnittelimme perjantaita sekä vertailimme Englannin, Tanskan ja Suomen eroja ja puhuimme joulu rutiineista, mitä kaikkea jokaisen meidän perheiden jouluperinteisiin siis kuuluu.

Keskiviikkona koulu alkoi tavalliseen tapaan liian aikaisin. Vaikka koulu alkaa 09.15, tuntuu herääminen pahemmalta kuin harjoitteluun sairaalaan. Matkan pituus tekee sen, että ensimmäisen tunnin aikana on hieman väsyneempi. Tänään tuntui kuitenkin meillä kaikilla jääneet kunnon yöunet nukkumatta, sillä hiljaista oli luokassa, todella hiljaista.

Torstaina oli periaatteessa vapaapäivä, mutta kuitenkin koulupäivä. Valmistelimme meidän ryhmätyötä, joka esitetään perjantaina. Menimme siis vapaaehtoisesti 09.00 koululle. Oli mukavaa ja hauskaa kun saimme puhua ohi aiheen ja pitää taukoja omien halujen mukaan. Saimme kuitenkin kasattua työn, vaikka siihen meni kauemmin aikaa kuin luulimme. Sillä jouduimme odottamaan opettajan saapumista, hän saapui 12.45 jotta saimme tulostettua tekstiä meidän posteriin. Kerkesimme siinä välissä piirtää, leikata ja liimata posteriimme suunnittelemiamme asioita. Saimme myös piilotettua ainoan liiman toiselta ryhmältä, koska tarvitsimme sitä itse. Kuuntelimme joululauluja ja yritimme toimia yhteisymmärryksessä smart-taulun kanssa, huonolla lopputuloksella. Pystyimme myös salaa perehtymään kolmannen ryhmän työhön, jota meidän pitää arvioida. Ihmettelimme säämuutoksia, ensiksi paistoi aurinko, sitten myrskysi ja satoi hirvittävän isoja rakeita, jonka jälkeen paistoi aurinko ja hetken päästä jälleen satoi. Loppujen lopuksi lähdimme koulusta hieman ennen 14, jonka jälkeen suuntasin Odensen suurimpaan ostoskeskukseen kiertelemään ja tutkimaan löytyisikö sieltä jotakin mukaan ostettavaa, ei löytynyt. Joten palasin rautatieasemalle ja hyppäsin junaan, suuntasin takaisin kotiin Vejleen.

Perjantaina oli viimeinen koulupäivä. Haikeus näkyi heti aamulla, olimme vasta oppineet tuntemaan toisemme ja heti meidän pitäisi sanoa hyvästit. Koulupäivän aikana esittelimme meidän ryhmätyöt, söimme kahta erilaista kakkua ja joimme kahvia. Annoimme kurssista palautteet ja saimme kurssitodistukset. Opettajamme kiitteli meitä siitä, että olimme olleet niin hyvä ryhmä. Olimme olleet kuulemma paras ryhmä tähän mennessä, ja taisimme huomata jopa kyyneleitä hänen silmä kulmassa. Koulupäivä oli ohi ja suuntasimme ravintolaan syömään ja siitä sitten baariin juhlistamaan meidän ystävyyttä. Muutamat lähtivät suoraan ravintolasta kotiin ja muutamia lähti sitten illan aikana pois. Joka kerta kun joku lähti, oli hyvästit todella tunteelliset. Sanoimmekin, että tässä kahdessa viikossa meistä on tullut pieni perhe, ja kun jokainen lähti, oli hyvästit surulliset. Emme tieneet milloin tapaisimme toisiamme seuraavan kerran, mutta se oli varma, että varmasti tapaisimme.

Sunnuntaina heräsin outoon yllätykseen. Katsoin ikkunasta ulos ja maa oli valkoinen ja lumihiutaleet leijailivat taivaalla. Outoa, todella outoa. On tietenkin kiva, että sataa lunta, mutta olen kuullut että jos sitä tulee paljon, junat eivät liiku normaalisti. Joten yritän pitää sormet ja varpaat ristissä, että se kaikki lumi joka tänään on satanut, sulaisi yön aikana pois, jotta pääsisin huomenna harjoitteluun.

Tällä viikolla olen saanut jopa ostettua muutamia pieniä tuliaisia ja pyrkinyt tyhjentämään jääkaappia parhaani mukaan. Nyt viikonlopun aikana olisi tarkoitus pestä paljon pyykkiä ja ottaa matkalaukut jo esille ja aloittaa pistämään vaatteita mitä tiedän, etten käytä, syrjään. Jottei ensiviikon alussa olisi niin suurta murhetta pakkaamisesta. Hyvissä ajoin kun aloittaa, saa tiiviisti ja järkevästi tavarat kasaan. Ajatus pakkaamisesta, tuottaa kyllä jo nyt harmaita hiuksia, mutta toivon mukaan pakkaaminen onnistuisi paremmin kuin tänne tullessa.

Tj 13

Tj13, enään kolmetoista päivää ennen kuin suljen matkalaukkuni, nousen lentokoneeseen ja jätän hyvästit Tanskalle. Aika tuntuu menevän todella nopeasti, koska vasta minusta tuntui, että on lokakuun alku, mutta todellisuudessa eletään jo marraskuuta. Onneksi tänne pääsee uudestaan, vaikka ihan vaan lomailemaan. Kuitenkin nyt ollaan oltu jo liian kauan hiljaiselossa. Joten hieman kuulumisia. 

Tosiaan A250 viimeinen viikko meni samalla tavalla kuin ensimmäinenkin, alkuviikosta olin kiertelemässä sairaalaa ja olimme vierailevia tähtiä eri osastoilla, mm. ambulatoriomissa. Näimme siis kipsauksia, hakasten laittoa ja niiden poistoa, kipsin laittamista jne. Loppuviikosta olinkin vatsataudissa ja jouduin olemaan muutaman päivän pois. Harmi sinänsä, etten voinut tehdä koko harjoittelua loppuun siellä, mutta ei pöpöille voi mitään.

5.11 kävimme vaihto-koordinaattorin Lailan kanssa kahvilla, kutsuimme sitä vaihdon puoli väli keskusteluksi, vaikka se ei ihan vaihdon puoliväliin osunutkaan. Keskustelimme miten meidän harjoittelut ovat menneet, mitä olemme oppineet  ja miltä meistä on tähän saakka tuntunut olla täällä. Keskustelimme myös niitä näitä, toisinsanoen höpöttelimme ihanassa kahvilassa kaksi tuntia. Minusta on ihanaa, että Tanskan vaihtokoordinaattorimme Laila haluaa oikeasti tietää mitä meille kuuluu ja miten meille menee ja se, että hän tulee työajan ulkopuolella meidän kanssa kahville on oikein mukavaa. Sovimme myös viimeisen tapaamisen, 25.11, jolloin kirjoitamme viimeiset nimet papereille ja hyvästelemme toisemme ennen kuin minä lennän lomalle. 





















Maanantaina alkoi kroonisen potilaan hoito-kurssi Odensessa. Odenseen on täältä noin tunnin junamatka ja 20-30 minuutin bussimatka asemalta koululle. Joten joka aamu, joudun heräämään ennen kuutta että kerkeän heräämään ja käymään suihkussa ennen kuin 07.10 lähdemme kävelemään asemalle. Olemme koululla noin 08.45 ja tuntimme alkaa 09.00. Koulupäivien pituus vaihtelee päivien mukaan, joinain päivinä pääsemme aikaisemmin ja joinain päivinä pääsemme vasta 16.30 joka tarkoittaa että olemme kotona vasta 18.00-19.00. Pitkiä ovat siis päivät, koulupäiviksi. Mutta matkat vievät siitä monta tuntia. 

Kurssilla meitä on yhteensä 14, minä ja Diana (Suomesta), yksi tyttö Hollannista, kaksi Englannista ja loput ihan tanskalaisia vain. Ja jopa täällä on tullut kuppikuntia, se ehkä johtuu siitä, että tanskalaiset haluavat höpöttää tauoilla tanskaa ja koska me emme sitä ymmärrä niin olemme sitten yhdessä juttelemassa. Mutta kaikkien kanssa kaikki tulee toimeen ja meillä on erityisen hyvä ryhmähenki. 

Tällä viikolla olemme tehneet paljon ryhmätöitä, mutta olemme pitäneet myös hauskaa. Olemme tehneet jokaisesta julisteen, joka esittelee hieman jokaista. Ajatuksena siinä oli, että esim minä kerroin itsestäni apukysymyksien kanssa toiselle henkilölle ja hänen pitää piirtää paperille mitä minä kerron. Ja sitten esittelemme toisemme niiden piirustuksien kautta, se oli mukavaa. Olemme myös hajoittaneet kananmunia, vaikka tarkotuksemme olisi pitänyt olla suojella niitä ja vaikka mitä muuta älytöntä ja älyllistä. 

Nämä kaksi viikkoa ovat menneet kuin siivillä, etten edes pystyisi sanomaan, katsomatta kalenterista, onko mennyt yksi vai kaksi viikkoa. Hauskaa ja antoisaa on ollut, jos ei vatsatautia lasketa mukaan. Yllättävää on myös huomata, etten ole ajatellut Joulua ollenkaan vaikka tiedostan, että palaan joulukuussa, joten pienoinen shokki oli kun kauppoihin ilmestyi joulukalentereita ja muita joulutarvikkeita. Kuvassa näkyy muutama jouluvalokoriste kaupungilta, joita on pitkin viikkoa kiinnitetty. Täällä sytytetään kaikkiin kaupunkeihin jouluvalot 21.11, jota aijon mennä katsomaan, koska se on kuulemma näkemisen arvoista, ja on kuulemma aika suurikin tapahtuma. Joten 21.11 päivää odotellessa saan ihailla vain noita synkkiä koristeita, ilman valoa. 

Perjantaina kiertelimme hieman Odensea ympäri. Odense on muuten Tanskan kolmanneksi suurin kaupunki Kööpenhaminan ja Aarhusin jälkeen, joten siellä on paljon nähtävää. Kuitenkaan ei muutamassa päivässä sitä kaikkea kerkeä näkemään, koska kuitenkaan joka päivä koulun jälkeen ei jaksa lähteä kiertelemään ja yleensä kello on jo niin paljon, että haluaa vaan päästä kotiin rentoutumaan. Tässä muutamia kuvia Odensesta.


 

 

Kaksi kuukautta

Nyt tuli täyteen kaksi kuukautta täällä Tanskan kamaralla. Kaksi kuukautta on siis kulunut, vaikka tää aika on täällä tuntunu korkeintaan kuukaudelta. Samalla alkoi viimeiset päivät täällä raksuttelemaan, hitaasti mutta varmasti eteenpäin. Onhan miulla kuitenkin 26 kokonaistä päivää ja muutama hassu tunti jäljellä ennenkuin 27.11 pakkaan viimeiset tavarat laukkuihin ja matkaan äitini kanssa Englantiin, kummini luokse lomailemaan. Suomeen palaan 6.12 illalla ja koulun penkille jo seuraavana päivänä. Joten joudun odottamaan ruisleipää vielä pitkään.

Kahteen kuukauteen on mahtunut paljon. Oon tutustunut ihanaan kulttuuriin, ihmisiin ja ruokaan. Aluksi hieman ihmetytti kun leivän päälle laitettiin ihmeellisiä hilloja, marmeladia, suklaata ja suklaatahnaa ja siihen juustoa tai kinkkua, suolakurkuista puhumattakaan. Mutta sitten maistelin, kokeilin ja rakastuin. Joten miulla on vielä monta ihanaa päivää oppia outoja tapoja syödä 
aamupalaa, joita sitten tuon takaisin Suomeen.

Legoland, lapsen unelmapaikka, ainakin miun kun olin lapsi. Nyt oon käyny siellä jo toistamiseen, koska viimeeksi sain yhden ilmaisen lipun, joten pakkohan se on käyttää hyväksi. Ja ihmekyllä, näin paljon enemmän kuin viimeeksi, jopa sellaisia paikkoja mitä en viimeeksi tiennyt olevan olemassakaan.

Rakastan tätä ilmastoa, ei, en ole ruskettunut, ei täällä nyt niin lämmin ole. Mutta ei kuitenkaan niin kylmä kuin siellä Suomessa. Vettä sataa, muttei koko aikaa, ehkä hieman yöllä ja muutama tippa silloin tällöin. Kuitenkin aurinkoisia päiviä on paljon. Mutta vihdoin, lehtiä on alkanut tippumaan puista ja pensaikot vaihtamaan väriä, ja yksi aamu autojen ikkunat oli huurussa, ei huurteessa mutta huurussa.

Mitä mie sitten täällä kaiket päivät teen?! Noh ensimmäiseksi tietenkin käyn harjoittelussa joten joudun heräilemään aika aikaisin. Vapaapäivinä nautin siitä kun saan nukkua pitkään. Käyn lenkillä, kyllä minä lenkkeilen. Ainoa huono puoli on, että täällä on huonot lenkkeilymaastot, mutta pakko tyytyä siihen mitä on. Lauantaisin tykkään käydä pienillä markkinoilla, joka lauantai paikalliset viljelijät myy heidän antimiaan. Ikinä en oo ostanut mitään, mutta aina on kiva käydä katsomassa mitä siellä on tarjolla. Joka sunnuntai, luen lehden joka tipahtaa postilaatikkoon, sanaakaan en ymmärrä mutta on hauska selailla sitä ja juoda aamukahvia. Kerran viikossa käyn kaupassa, ostamassa ruokaa. Ja jokaikinen kerta löydän paremman ja paremman makuista tummaa leipää, joissa ei ole siemeniä. Ne siementummat leivät ei ole kovin makoisia, mutta tumma porkkanaleipä on hyvää. Sitten soittelen ja viestittelen kavereille, jotta se jossakin piilevä koti-ikävä pysyisi siellä piilossa. Yritän myös kovasti keksiä, mitä kaikkea kerkeän näyttää äidille kun hän tänne tulee, se on vielä mietinnässä.

Netflix, tämänhetkinen hyvä ystäväni. Katselen aikani kuluksi paljon elokuvia ja sarjoja. Meillä on myös ollu huonot hetket, kun hän tykkää kääntyä tanskalaiseksi eikä suostu näyttämään joitakin elokuvia tai sarjoja kuin tanskan teksteillä, olisi edes englanniksi, mutta ei. Kuitenkin niitä hyviä hetkiä on enemmän kuin huonoja, joten me pärjätään vielä nämä muutamat viikot. Uskon, että kun pääsen Suomen kamaralle, en vähään aikaan katso netflixiä, en lupaa mitään mutta jotenkin pieni aavistus siitä on. 

Äiti nauroi kun pakkasin kaksi pakettia Juhla Mokkaa tänne mukaan ja sanoi, että on täälläkin kahvia. Totta, kahvia saa myös täältä, mutta onneksi pidin pintani ja kannoin muutaman paketin, siinä muiden tavaroiden joukossa. Kahvi mitä kaupasta löydän ei ole kovin hyvää. Kahvinkeitin täällä meidän asunnossa ei ollut ihan peli kunnossa kun saavuin. Todennäköisesti muutaman kuukauden vanhat purut oli sisällä, ja ne näytti enemmän siltä kuin ne olisi elossa, kuin että siellä olisi pelkät purut. Päätin siis desinfioida kahvinkeittimen kunnolla. Usean puhdistuksen jälkeen, kone ei toiminut niinkuin kahvinkeittimen pitäisi, ja haju joka koneesta lähti ei ollut normaali. Totesin siis, etten sitä käytä. Kuitenkin halusin vaivalla tuomani kahvit juoda, joten minun piti keksiä toinen ratkaisu. Ja tässä se ratkaisu on, toimii paremmin kuin junan vessa, ja varmasti on kahvia, eikä homeella höystettyä vettä. Ainoa huono puoli on, jos haluaa juoda kaksi kuppia joutuu välissä ''keittämään'' uudet kahvit. Muttei ne muutamat lisäaskeleet joita siitä tulee haittaa. 

Muutaman pienen yllätys paketinkin olen saanut. Nimittäin samalla kun lähetettiin sim-korttia Suomeen ja takaisin tänne niin pistin korttia menemään kotiapäin ja sain jotakin pientä myös tännepäin. Äiti muisti miuta heijastimella, itseasiassa pikkumyy heijastimella, ja se piti kuulemma laittaa takkiin roikkumaan, jotta nähään myös joulukuussa. Niinhän mie oon tehnykkin, siinä se takin helmassa aina roikkuu. Sain myös muutaman kortin ja mikä ihaninta sain Fazerin sinisen suklaapatukan. Vaikka ei nyt kamalasti mitään hyvää ole tehnykkään mieli, mutta kyllä aina Fazerin suklaa maistuu. 

Jos nyt edes hieman vakavaksi ryhdytään, niin kaikki jotka tuntee miut tietää, et oon persoona joka välittää todella paljon toisista, välillä jopa enemmän kuin omasta hyvinvoinnistaan. Mutta nyt kahdessa kuukaudessa, oon kasvanut ihmisenä todella paljon. Oon oppinut keskittymään ainoastaan itseeni ja omaan hyvinvointiin. Niin kliseeltä kun tää ehkä kuulostaakin, oon löytänyt tasapainon. Oon saanu kunnollisen päivärytmin, oon oppinut syömään säännöllisesti ja päässyt tekemään juuri niitä asioita mitä oikeasti haluan tehdä (en sano, ettenkö olisi tehnyt samoja asioita myös Suomessa). Oon ollu niin pitkän ajan yksin täällä ulkomailla, että oli pakko kuunnella itteään ja ajatella omaa parastaan. Joten nyt voin sanoa, että tyttö joka palaa täältä matkalta, on energisempi, onnellisempi ja mikä parasta vihdoin oppinut arvostamaan itseään, juuri sellaisena kuin on. 

Tästä on siis hyvä jatkaa matkaa täälläpäin viimeiset 3 viikkoa ja 4 päivää, sekä tarkalleen 18 harjoittelupäivää jäljellä. Aijon, ottaa kaiken mahdollisen irti jäljellä olevasta ajasta ja saada mahdollisimman paljon uusia kokemuksia ja muistoja taltioitua, joita voin sitten muistella ja jakaa muille kun pääsen Suomeen.