Tj 5

5 päivää enää Tanskan kamaralla. Hui, kuinka aika on mennyt nopeasti, liiankin nopeasti. Pikkuhiljaa alkaa haikeus iskeä, ja itseasiassa se on tullut tunteellisempana kuin uskoinkaan. Oon kuitenkin rakentanut tänne elämän, oon asunut asunnossa joka on ollut miun koti kolme kuukautta, oon saanu ystäviä joiden kanssa olen viettänyt aikaa, olen ollut työharjoitteluissa sekä koulussa. Oon rakentanut paljon muistoja, ottanut paljon valokuvia ja vieraillut eri kaupungeissa.

Tällä viikolla miulla jatkui koulu Odensessa. Koululla tarkoitan paljon teoriaa ja vielä enemmän ryhmätöitä. Maanataina meillä oli tämän viikon pisin koulupäivä, joka tarkoittaa aikaista heräämistä ja myöhäistä paluuta kotiin. Myöhäisellä tarkoitan, että kotona ollaan vasta 18 jälkeen. Maanantaina meillä oli paljon teoriaa ja liian vähä taukoja :D Tarkoitan, että on varsin puuduttavaa istua ja kuunnella vain kun opettaja puhua höpöttää koko päivän. Loppupäivästä aloitimme suuren ryhmätyön, joka on tarkoitus esittää perjantaina, viimeisenä koulupäivänämme.

Jos maanantaina tuntui puuduttavalta istua koulussa niin tiistai oli vielä pahempi. Monotoonisella äänellä varustettu opettaja ei kovin paljon innosta oppimaan. Parhaani mukaan yritin kuitenkin seurata power pointin dioista asiaa missä mennään. Luentojen sisällä oli onneksi muutama opetusvideo, miten eri kulttuurisia ihmisiä pitäisi kohdella ja mitä pitäisi tehdä jos potilaan ja hoitajan/lääkärin kanssa ei ole yhteistä kieltä. Opetusvideot olivat kuitenkin tehty hieman liioitellusti, ja jopa samalla tyylillä joita me olemme koulussa nähneet, Turun opetusvideot pistoksista :D Ruokailun jälkeen opettaja lähti kotiin ja jätti meidät tekemään ryhmätyötä. Meidän ryhmätyön tekeminen meni suurimmaksi osaksi siitä, että suunnittelimme perjantaita sekä vertailimme Englannin, Tanskan ja Suomen eroja ja puhuimme joulu rutiineista, mitä kaikkea jokaisen meidän perheiden jouluperinteisiin siis kuuluu.

Keskiviikkona koulu alkoi tavalliseen tapaan liian aikaisin. Vaikka koulu alkaa 09.15, tuntuu herääminen pahemmalta kuin harjoitteluun sairaalaan. Matkan pituus tekee sen, että ensimmäisen tunnin aikana on hieman väsyneempi. Tänään tuntui kuitenkin meillä kaikilla jääneet kunnon yöunet nukkumatta, sillä hiljaista oli luokassa, todella hiljaista.

Torstaina oli periaatteessa vapaapäivä, mutta kuitenkin koulupäivä. Valmistelimme meidän ryhmätyötä, joka esitetään perjantaina. Menimme siis vapaaehtoisesti 09.00 koululle. Oli mukavaa ja hauskaa kun saimme puhua ohi aiheen ja pitää taukoja omien halujen mukaan. Saimme kuitenkin kasattua työn, vaikka siihen meni kauemmin aikaa kuin luulimme. Sillä jouduimme odottamaan opettajan saapumista, hän saapui 12.45 jotta saimme tulostettua tekstiä meidän posteriin. Kerkesimme siinä välissä piirtää, leikata ja liimata posteriimme suunnittelemiamme asioita. Saimme myös piilotettua ainoan liiman toiselta ryhmältä, koska tarvitsimme sitä itse. Kuuntelimme joululauluja ja yritimme toimia yhteisymmärryksessä smart-taulun kanssa, huonolla lopputuloksella. Pystyimme myös salaa perehtymään kolmannen ryhmän työhön, jota meidän pitää arvioida. Ihmettelimme säämuutoksia, ensiksi paistoi aurinko, sitten myrskysi ja satoi hirvittävän isoja rakeita, jonka jälkeen paistoi aurinko ja hetken päästä jälleen satoi. Loppujen lopuksi lähdimme koulusta hieman ennen 14, jonka jälkeen suuntasin Odensen suurimpaan ostoskeskukseen kiertelemään ja tutkimaan löytyisikö sieltä jotakin mukaan ostettavaa, ei löytynyt. Joten palasin rautatieasemalle ja hyppäsin junaan, suuntasin takaisin kotiin Vejleen.

Perjantaina oli viimeinen koulupäivä. Haikeus näkyi heti aamulla, olimme vasta oppineet tuntemaan toisemme ja heti meidän pitäisi sanoa hyvästit. Koulupäivän aikana esittelimme meidän ryhmätyöt, söimme kahta erilaista kakkua ja joimme kahvia. Annoimme kurssista palautteet ja saimme kurssitodistukset. Opettajamme kiitteli meitä siitä, että olimme olleet niin hyvä ryhmä. Olimme olleet kuulemma paras ryhmä tähän mennessä, ja taisimme huomata jopa kyyneleitä hänen silmä kulmassa. Koulupäivä oli ohi ja suuntasimme ravintolaan syömään ja siitä sitten baariin juhlistamaan meidän ystävyyttä. Muutamat lähtivät suoraan ravintolasta kotiin ja muutamia lähti sitten illan aikana pois. Joka kerta kun joku lähti, oli hyvästit todella tunteelliset. Sanoimmekin, että tässä kahdessa viikossa meistä on tullut pieni perhe, ja kun jokainen lähti, oli hyvästit surulliset. Emme tieneet milloin tapaisimme toisiamme seuraavan kerran, mutta se oli varma, että varmasti tapaisimme.

Sunnuntaina heräsin outoon yllätykseen. Katsoin ikkunasta ulos ja maa oli valkoinen ja lumihiutaleet leijailivat taivaalla. Outoa, todella outoa. On tietenkin kiva, että sataa lunta, mutta olen kuullut että jos sitä tulee paljon, junat eivät liiku normaalisti. Joten yritän pitää sormet ja varpaat ristissä, että se kaikki lumi joka tänään on satanut, sulaisi yön aikana pois, jotta pääsisin huomenna harjoitteluun.

Tällä viikolla olen saanut jopa ostettua muutamia pieniä tuliaisia ja pyrkinyt tyhjentämään jääkaappia parhaani mukaan. Nyt viikonlopun aikana olisi tarkoitus pestä paljon pyykkiä ja ottaa matkalaukut jo esille ja aloittaa pistämään vaatteita mitä tiedän, etten käytä, syrjään. Jottei ensiviikon alussa olisi niin suurta murhetta pakkaamisesta. Hyvissä ajoin kun aloittaa, saa tiiviisti ja järkevästi tavarat kasaan. Ajatus pakkaamisesta, tuottaa kyllä jo nyt harmaita hiuksia, mutta toivon mukaan pakkaaminen onnistuisi paremmin kuin tänne tullessa.