lauantai 26. syyskuuta 2015

Lillebæltin yliopisto

Vierailu Lillebæltin yliopistolla oli mielenkiintoinen, tapasin siellä kansainvälisen vaihto-jakson koordinaattorit ja he esittelivät meille koulua ja keskustelimme meidän vaihtojaksoista ja harjoittelupaikoista. Sekä he kertoivat hieman heidän koulutuksestaa. Meille näytettiin koulun kirjasto jota saisimme myös käyttää jos tarvitsemme sieltä jotakin, materiaalia löytyy siis myös englanniksi.

Heillä on mokuleita jotka sisältävät teoriaopintoja ja käytännönharjoittelua siten että sitä on tasapuolisesti. Kuulemma 5-10 opiskelijaa lopettaa opintonsa 6 mokulissa kun heille tulee anatomia ja fysiologia eikä he läpäise tenttiä siitä, hauskaa aatella että anatomia ja fysiologia on vasta ykkös vuoden lopussa tai toisen vuoden alussa, ja silloin jo suuri osa lopettaa koulunsa kesken.




Tässä on niitten stimulaatio huone





 Ja vuodeosasto




Tän tilan tarkotus on tutkia kuinka värikkäät värit auttaa parantamaan opiskeluintoa ja tehokkuutta. On kuulemma toiminut.


 Hieman yleisilmettä





















 Ruokala, joka toimii niin, että mätät lautaselle niin paljon erilaisia ruokia kun haluat. Laitat lautasen vaa'alle ja maksat sen mukaan mitä otat.





Näillä oli joitakin ensiapu harjoituksia kaatosateessa ulkona. Ajo autolla muka ihmistä päin ja sit heitti verta maahan ja rupes antamaan sille ensiapua. Oli aika hauskan näköistä.




Oli mukava päivä käydä katsomassa heidän tilojaan ja kuulla tanskalaisten koulutuksesta lisää. Meidät myös kutsuttiin 09.10 olevaan lounashetkeen jossa heidän vaihdossa olleet opiskelijat kertovat heidän kokemuksia ja muut kuulijat, jotka harkitsevat vaihtoon lähtemistä voivat kysellä kuulumisia. Meidät on myös pyydetty sinne kuuntelemaan mutta myös kertomaan hieman Suomesta ja meidän koulutuksesta mutta myös meidän kokemuksista vaihdostamme täällä Tanskassa.




Nähtävyyksiä

Jelling

 Monumenttiin kuului kaksi kiveä, kirkko, kaksi kumpua ja valkoisia pylväitä. Tarinan mukaan Vikinki Harald saapui Tanskaan ja teki tanskalisista kristittyjä. Hän myös rakennutti kaksi hautakumpua ja niiden keskelle kirkon. Hänen kuoltuaan hänen luunsa haudattiin kirkon alapuolelle ja ne on merkattu kirkon lattiaan valkoisella.


                                                  

                                    














Vejle

























Århus
Lähin Århussiin päiväreissulle ihan vain sen takia, että saisin oman rejsekortin ja tämä paikka oli ainut lähellä oleva paikkakunta josta sen sai ostettua. Samalla kiertelin ja kaartelin ja voin sanoa, että täällä Vejlessä on paljon polkupyöriä mutta tuolla oli vielä enemmän.