A250 harjoittelun aloitus

Moikka vaan ja terveiset täältä Tanskasta. Nyt on ensimmäinen viikko vietetty tuossa lähisairaalassa, joten työmatka on lyhentynyt tunnista viiteen minuuttiin. Olen siis vielä ensiviikon tässä Vejlen sairaalassa ortopedi kirurgisella osastolla, nimeltä A250.

Harjoittelu alkoi tutustumisella osastoon ja päivärytmiin, sekä käytiin hieman harjoittelu asioita yhdessä läpi, opiskelijavastaavan kanssa. Tää on nyt ensimmäinen harjoitus ja kerta kun oon sen toisen ''suomalaisen'' opiskelija kanssa samassa harjoittelupaikassa. Maanantaina siis tutustuttiin osastoon ja sen toimintaa, mutta hyvin pitkälti samanlainen kuin Koldingissakin. Vejle on vaan erikoistunut polvi ja lonkkaproteesien laittoon.

Viikko kului siis normaaleissa töissä osastolla, aina maanantaista keskiviikkoon saakka. Normaaleihin töihin kuuluu vitaalielintoimintojen mittaamista, potilaan valmisteleminen leikkaukseen, verensokerin mittaamista, potilaan aktivoimista leikkauksen jälkeen ja mahdollisesti haavojen hoito. Ja tietenkin kirjaaminen ja lääkkeiden jako, mutta niihin en ole päässyt nyt koskemaan, johtunee siitä, ettei miulla ole omaa potilasta ollut. Ja osastolla on niin monta sairaanhoitajaopiskelijaa, että he saavat tehdä enemmänkin noita asioita. 

Torstaina olin jälleen leikkaussalissa, mutta en päässyt näkemään polviproteesin laittoa. Vedimme pitkää tikkua toisen opiskelija kanssa, ja sain sen lyhyemmän korren. Pääsin siis näkemään kuinka jo ennestään leikatusta nilkasta poistettiin metalli levyt ja ruuvit. Leikkaus ei mennyt ihan odotusten mukaan, sillä muutama ruuvi katkesi, joilloin leikkaustiimi joutui kaivelemaan, runnomaan, vetämään ja poraamaan niitä pois jalasta, ennekuin kaikki saatiin varmasti pois. Vaikka huono-onneni ärsyttääkin, sillä olisin mielenkiinnosta halunnut nähdä kun proteesi asennetaan, ei näkemänikään leikkaus ollut huono vaihtoehto. Pääsin kuitenkin näkemään leikkauksen, ja näin kuinka odottamaton rutiinileikkaus saa uuden käänteen, jolloin joudutaan soveltamaan. Ja kaikenlisäksi kirurgi oli vasta muutama kuukausi sitten valmistunut, ja tämä oli hänen ensimmäinen soolo leikkaus. Oli hyvinkin mielenkiintoista nähdä miten hän siitä selviytyi, leikkauksessa oli myös mukana kokeneempi, kohta eläkkeelle jäävä kirurgi auttamassa. 

Joten normaali valkoinen työasu vaihtui siniseen, pehmeään uniformuun joka on harvinaisen mukava päällä. Ja lämmin, ennenkaikkea lämmin, joten ei tule leikkaussalissa kylmä. Pääsin myös matkustamaan tuollaisella jännällä hissillä, jossa ei ole ovia, eikä se ikinä pysähdy. Siihen siis hypätään vauhdissa kyytiin ja vauhdissa ulos. Yritin kovasti miettiä, miten tuo toimii, sillä kattohan jossai kohdassa tulee vastaan kun toinen puoli nousee koko ajan ylemmäs, muttei kukaan osannut minulle kertoa. Vieläkin ihmettelen, mutta hauska vehe tuo silti on. 

Perjantai oli opiskelupäivä, joten nautin siitä kun sain aloittaa päivän ilman minkäänlaista kiirettä ja sain tehdä kokonaisen päivän sitä mitä olisin voinut tehdä vain illan. Toisinsanoen, rentouduin, katsoin netflixiä, josta on tullut parasystäväni tämän matkan aikana, tapasin kavereita ja kiertelin kaupungilla. 

C1-C2 harjottelun lopetus

Nyt on Koldingin sairaalle sanottu kiitokset viidestä viikosta ja sanottu hyväksi, toistaiseksi. Nimittäin neljän viikon päästä, palaan neljäksi päiväksi harjoitteluun sinne, mutta vasta neljän viikon päästä.

Viimeinen viikko Koldingin C1-C2 osastolla oli mielenkiintoinen, mutta rauhallinen sillä meillä ei kamalasti ollut potilaita. Suurimmaksi osaksi jaoimme lääkkeitä, keskustelimme lääkäreiden kanssa, joimme kahvia ja pyörimme tuoleilla toimistolla. Harvinainen tilanne, sillä hoitajia oli monta mutta potilaita alkuviikosta 6 ja loppuviikosta 2. Hyvä vain, että ihmiset pysyvät terveinä ja poissa tapaturmista, mutta huono meille, sillä emme pystyneet tekemään mitään, ja kahvin juonti alkoi kyllästyttämään.

Tiistaina olin ortopedisellä ambulatoriossa. Mielenkiintoinen paikka. Seurasin siellä sairaanhoitajia, mutta olin myös suurimman osan ajasta kirurgin mukana. Näin kun hän tulkitsi röntgen ja magneettikuvia ja keskusteli potilaiden kanssa leikkauksista ja miten he ovat kuntoutuneet tehdyistä leikkauksista. Muutaman leikkauksen kirurgi ja potilaat sopivat, ja aina kun ehdotettiin jouluaaton iltaa, niin kukaan ei suostunut. Miksiköhän?! :D

Siellä näin ja tein myös:

• Kipsasin ja poistin kipsejä
• Poistin tikkejä 
• Poistin hakasia
• Yritin tulkita röntgen ja magneettikuvia
• Opetin kirurgille suomea :D
• Näin kuinka ulkoinen metallikehikko poistettiin.
• Ja kaikkea muuta mukavaa.

Keskiviikkona lähetimme paljon potilaita kotiin, joten lääkkeiden jakoa ja papereiden täyttämistä oli paljon. Myös kotiutus kansioita pääsin kasaamaan. Niihin laitettiin kotitutuspaperit, lääkelista, kahden päivän lääkkeet, reseptit, hakasten poistaja ja uudet sidetarpeet. 

Torstaina kerkesin töissä syödä aamupalan ja juoda muutaman kupin kahvia, kun minut lähetettiin kotiin ja kerrottiin, että perjantai olisi vapaa. Joten miun harjottelu loppu pikkasen aikasempaa, mutta turhaampa mie siellä olisin istunut ja juonut kahvia, kun ei potilaitakaan ollut. 

Miulla on vähän vajaa viisi viikkoa aikaa täällä jäljellä, ja jotenkin tuntuu, et on paljon sellasta mitä miun pitäis vielä nähä, mut aika loppuu kesken. Sit alkaa miettimään, et oon ollut täällä jo kahdeksan viikkoa, ja mitä mie oon oikein tehny, en paljon mitään, mutta toisaalta todella paljon kaikkea. Vielä ensiviikon loppuun pitäis jaksaa olla ilman sim-korttia. Tälläselle puhelin addiktille, pelkkä WIFI-yhteys ei oikein riitä, mut ainakin ihmeellisen kauan kestää akku, se täytyy myöntää. Kuitenkin aijon, ottaa viimosista viikoista kaiken ihanuuden irti, ja nauttia täällä vallitsevasta ilmasta. Ensimmäisen kerran täällä tuoksui syksy, alkuviikosta. Kun yöllä oli hieman satanut, ja päivällä paistoi aurinko, niin syksyn tuoksu tuli lehdistä. 

C1-C2 harjoittelu

Ensimmäinen viikko ortopedisella leikkausosastolla on nyt takana. Viikon aikana, oon nähny aikapaljon. Oon muutaman päivän ollu ihan osastolla töissä, johon on kuulunut kivun lievitystä, haavalappuujen vaihtamista, lääkäreiden kanssa keskustelua ja fysioterapeuttien kanssa yhteistyötä. Oon päässy yhteen kotiutus palaveriinkin mukaan. Mukavaa siis on ollut, mutten vielä oo nähny suurta eroa edelliseen osastoon. Nää saanookin, että tässä miun osastolla C1-C2 on suurimmaksi osaksi ikäihmisiä, ja C2-C3 on nuorempia. Siksi tällä osastolla on yksi lääkäreistä aina geriatri joka tekee omia taikoja siellä.

Keskiviikkona menin tutustumaan geriatriseen ambulatorioon. Sinne potilas tulee kun hän on parantunut, yleisin syy on lonkan ja käsien murtumiset. Täällä sitten tehdään erilaisia testejä, kuten MMSE, näkötesti, testataan masennuksen varalta, mitataan ortostaattinen verenpaine ja jalkapohjien tunto. Otetaan myös lukuisia verikokeita. Näillä pyritään selvittämään onko murtuman aiheuttama syy, yleisin kaatuminen, yksittäistapaus vai johtuuko se huonosta tasapainosta tai näöstä.

Torstaina oli tähän saakka paras päivä täällä, koska olin kokonaisen päivän leikkaussalissa. Aluksi jännitti, ja jopa hieman pelotti tuleeko minulle huono olo. Kun astelin saliin, minua ei pelottanut ollenkaan, muutamalla askeleella kaikki pelon tunteet katosi. Minut esiteltiin leikkausryhmälle ja kirurgi kertoi mikä leikkaus on kyseessä. Päivän ensimmäinen leikkaus oli olkapään leikkaus, sinne asennettiin metallilevy, murtuman takia. Kirurgi sanoi minulle leikkauksen aikana, että jos minä en pyörry niin saan toisessa leikkauksessa jotain erikoista. Jäin innolla odottamaan mitä tuleman pitää.

Ennen toista leikkausta minut opetettiin kipsaamaan, koska sain auttaa leikkauksen jälkeisessä kipsauksessa. Se oli mielenkiintoista, ja itseasiassa harvinaisen helppoa. Toinen leikkaus oli poikkeuksellinen, leikkauksessa oli kaksi leikkaus tiimiä. Koska potilas oli murtanut pahasti molemmat ranteet, ja ne korjattiin samaan aikaan. Sain tehdä leikkaus sängyn, avustaa lääkäreitä pukeutumaan ja availla steriileitä pakkauksia. Siitä muuten meidän koulu sai kiitosta, että meidät opetetaan pukeutumaan steriiliksi sekä avustamaan siinä. Näin ollen sain tehdä niitä päivän aikana. Sama kirurgi kertoi kaiken minulle englanniksi mitä hän tekee, joten ymmärsin edes hieman mitä leikkaussalissa puhuttiin. Yhdessä vaiheessa minut ohjattiin pukeutumaan steriiliksi ja sain koskea luuta, jänteitä, lihaksia ja rasvakudosta, tää tyttö oli ihan onnesta soikeana ja en voinut lopettaa hymyilemistä. Leikkauksen päätteeksi kipsasimme kädet ja potilas lähti heräämöön.

Kolmantena leikkauksena oli jalkaleikkaus, joka oli jo kertaalleen leikattu, mutta jouduttiin avaamaan uudestaan, sillä siellä oli vuoto jota ei ensimmäisessä leikkauksessa havaittu. Päivä oli onnistunut ja lähdin hymyillen töistä kotia. Soitin samantien äidille ja kerroin että nyt tiedän mitä haluan tehdä isona. Nimittäin nyt se varmistu, että haluan työskennellä leikkaussalissa, oli se sen verran mielenkiintoista, ja kerta ei huono olokaan tullut niin se on plussaa. Minua nimittäin peloteltiin, että jos tulee huono olo minun täytyy kertoa siitä, sillä yksi opiskelija oli pyörtynyt ja murtanut siinä käden niin pahasti, että hänet oli siirretty leikkausjonoon. Onneksi minulle ei käynyt niin.

Täällä alkaa ilmat viilentyä, muttei siltikään ole samanlainen syksy kuin Suomessa. Nimittäin suurimmaksi osaksi puut ovat vielä vihreitä, vaikka lehdet kovasti yrittävät vaihtaa väriä ja tippua maahan. Vettäkään ei ole paljon satanut, ehkä kerran viikossa jos sitäkään, mutta tuuli osaa välillä olla aika kylmä. Usein näen junassa tai kaupungilla ihmisillä toppatakin päällä, mietin vain että jos he tulisivat Suomeen, he varmaan paleltuisivat kuoliaiksi :D

Geriatrinen harjoittelu ohi

Perjantaina harjoittelu Koldingin sairaalan geriatrisella osastolla loppui. Aivan mahtavat kolme viikkoa siellä takana. Opin vaikka mitä ja sain tehdäkkin enemmän kuin paikalliset opiskelijat, johtunee kaiketi siitä etten kamalan monen potilaan kanssa voinut keskustella. Mutta löytyi sieltä niitäkin jotka puhuivat englantia, ja jopa yksin sellainen joka toivotti minulle aamulla suomeksi Hyvää huomenta, ja jatkoi sitten että on työskennellyt Nokian tehtaalla. Hän oli kiva potilas ja sainkin ''hoitaa'' häntä koko viikon. Ainoa mitä jouduin hänelle tekemään oli antibioottien vaihto ja kysely onko kaikki kunnossa :D

Mielenkiintoisimmat erot minun ja paikallisten sairaanhoitajaopiskelijoiden kohdalla oli, että meille on koulussa opetettu paljon enemmän. Myö ollaan jouduttu lukemaan veriarvoista ja hieman niiden tutkimisesta, ja se että meidän täytyy harjoitella mm. nenämahaletkun, kanyylin ja verikokeiden ottamista koulussa kun puolestaan täällä ne opitaan joko harjoittelussa tai vasta valmistumisen jälkeen työpaikalla. Nää hoitajat myös ihmetteli sitä, että myö harjoitellaan toisiimme kanylointia ja verikokeiden ottamista, lihakseen- ja rasvakudokseen pistämistä unohtamatta. Jos nää harjottelee koulussa niin se tapahtuu nukeille. Joten oikeata kokemusta siitä ei saada.

Sain tehdä muun muassa:

• Kanyloida ja opettaa kanylointia vastavalmistuneelle sairaanhoitajalle
• Sekoitella antibiootteja ja antaa niitä
• Tiputella veripusseja
• Poistaa pleurapunktio neulan
• Nähdä kuinka pleurapunktio tehdään
• Ottaa pleuranesteestä näytteitä
• Jakaa lääkkeitä 
• Pistää lihakseen ja rasvakudokseen
• Ottaa vitaalielintoimintoja
• Kotiuttaa potilaita ja ottaa heitä vastaan
• Laittaa ruumiita ja saattaa heidät 6 tunnin huoneeseen
• Olla lääkärikierroilla mukana
• Hoitaa peg-letkua
• Antaa ravintoa peg-letkun sekä nenämahaletkun kautta.
• Hoitaa painehaavoja
• Virtsanäytteiden ottoa
• Katetrin poistamista 
• Kerta- sekä kestokatetrointia

 Täälläkin alkaa syksy hieman sarastaa, tosin suurinosa puista on vielä täysin vihreitä ja täysissä lehdissä. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa niistäkin alkaa lehdet tippumaan. Vielä kuitenkin on ollut +15 astetta lämmintä ja aurinko paistanut, tosin torstaina ja perjantaina satoi, eikä todellakaan ollut niin lämmin mitä mittari sanoi. Kaikille niille jotka ei tienny, et Kolding on muuten Lappeenrannan ystäväkaupunki. Viikot on mennyt todella nopeasti, ja taijan nyt ihan virallisesti olla vaihtojakson puolessa välissä. Oon saanu vihdoin miun huoneen patterin toimimaan, joten tääl huoneessa on edes pikkasen lämpimämpi.

Maanantaina aloitan uuden harjoittelun Koldingin sairaalassa, mutta tällä kertaa ortopedisella leikkausosastolla. Saa nähä mitä kaikkea kivaa pääse silloin kokemaan ja näkemään :) Miulle on tehty lukujärjestys seuraavalle kahdelle viikolle, jotta pääsisin näkemään kaikkea mahdollista joten innolla ootan mite miun vatsakestää leikkaussalissa :D

 Löysin myös Koldingista sateenvarjoja, ja jotenkin miulle tuli mieleen Lappeenrannassa sijaitseva marianne puisto, nää sopis hyvin sinnekkin roikkumaan. Terkkuja taas kaikille, täältä hyvin erilaisesta syysilmastosta, ja pidetään peukkuja ettei sataisi :D

Kuukausi

Kuukausi, tänään tuli kuukausi täyteen siitä kun "muutin" tänne Tanskaan. Tää kuukausi on ollut yks parhaita kuukausia mitä mie oon ikinä kokenu.

Oon oppinu sairaanhoitajan ammatista paljon, sanastoa on tullut valtavasti lisää. Oon päässy tekemään harjoittelussa tuttuja asioita, ja oon päässy näkemään kuukaudessa paljon enemmän kun ikinä osasin kuvitella. Joten innolla odotan seuraavia kuukausia, ja sitä kokemuksen määrää jonka loppujen lopuksi saan. 

Pikkuhiljaa, tää paikka ja tää asunto alka tuntua kodilta. Osaan kävellä ja suunnistaa ilman navigaattoria, tykkään kävellä tiettyjä reittejä joka ikinen kerta jonnekkin, koska ne muistuttavat hieman Suomea. Oon saanu ystäviä, joitten kanssa voin tehdä samoja asioita kuin suomessakin. Osaan matkustaa julkisilla ja tiedän minne suurin osa busseista ja junista menevät. Osaan muutaman helpon asian tanskaksi, mutta yllättäen ymmärrän kyllä enemmänkin, mutten osaa niitä asioita toistaa. Kaiken lisäksi oloni tuntuu onnelliselta ja turvalliselta täällä.

Koti-ikävä on tietysti käynyt useampana iltana mielessä, joskus hieman voimakkaampana kuin toisina. Kuitenkin tiedän ja uskon, että ei se ikävä haihdu milloinkaan. Oon kuitenkin oppinu sen, että kodin voi tehdä minne tahansa, kunhan vain se paikka tuntuu itsestään hyvältä. Miun kohalla tää paikka tuntuu tällähetkellä kodilta, mutta tämä matka kestää kuitenkin vain sen kolme kuukautta, tällä erää, jonka jälkeen palaan Suomeen ja mahdollisesti koen koti-ikävää Tanskaa kohtaan. Tiiän et perhe, sukulaiset ja varsinkin miun rakkaat ystävät pysyy siellä koti suomessa eikä ne häviä minnekkään. Ennen kuin lähdin tälle reissulle, olin huolissani juurikin ikävästä, ja siitä etten tulis näkemään ketään tuttua ihmistä pitkään aikaan. Silloin miun yks ystävistä sano, "et se on vaan kolme kuukautta, ja se menee nopeasti. Se tuntuu siltä kun me kaikki oltais opiskelemassa eikä vaan olis mahollista nähdä kaikkia" Siltä se on tuntunukki, et mie olisin Kotkassa harjottelussa, eikä miulla olis mahdollista nähdä ketään tuttua. Uskon kuitenkin et nää kaks kuukautta menee yhtä nopeasti mut kuitenkin yhtä hitaasti kun tää kuukaus. Suurimpana tekijänä koti-ikävän lievittämisessä on ollut sosiaalinen media. Voi skypettää, lähetellä viestejä ja olla joka ikinen päivä yhteydessä sinne Suomeen, se lievittää ikävää mut toisaalta se myös pahentaa sitä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö miulle saisi soittaa tai laittaa viestiä :D

Välillä mietin miksi lähdin vaihtoon ja miksi Tanskaan? Ja vihdoin oon saanu jonkinlaisen vastauksen toiseen kysymykseen. Työnkuva ja työtehtävät ovat melkein samat kuin Suomessa, joten samat asiat opin myös täällä kuin kotimaisessa sairaalassa. Joten siihen en voi vedota, että halusin oppia juuri Tanskalaisia kikkoja. Kuitenkin halusin nähdä miten terveydenhuolto eroaa Suomesta ja mitä sairaanhoitajan työnkuvaa täällä kuuluu. Tahdoin saada sen kokemuksen, että työskentelen ja asun yksin ulkomailla. Halusin parantaa kielitaitoani sekä mahdollisesti oppia aivan uuden kielen. Vaikka vieraalla kielellä puhuminen alkuun jännitti ja jopa hieman pelotti, mutta hyvin on pärjätty tähän asti enkä ole päivääkään katunut että lähdin. Kysymykseen miksi lähdin Tanskaan, en ole vielä keksinyt kunnollista vastausta...

Miulla on täällä suu hymyssä kaiken aikaan, koska joskus laskin leikkiä siitä että pärjään täällä maksimissaan sen kuukauden ja sen jälkeen tuun maitojunalla takaisin Suomeen. Mut en oo vielä tullu, eikä oo aikomus tullakkaan :D

Terveisiä kaikille

Kolding sairaalaharjoittelu

Toinen harjoitteluni on siis alkanut Koldingin sairaalassa, geriatrisella osastolla. Ohjaajani on oikein mukava, jo montakymmentä vuotta työtä tehnyt nainen, joka voisi olla ikänsä puolesta minun isoäitini. Meillä on kuitenkin ollut todella mukavaa yhdessä, ikäerostamme huolimatta.

Osasto on jaettu kahteen osioon A ja B osaan. Itse työskentelen B osioissa joka puolestaan on jaettu kahteen, välillä jopa kolmeen pienempään osaan. Jokaisessa pienessä tiimissä työskentelee yksi sairaanhoitaja ja kahdesta neljään lähihoitajaa. 

Työpäivät kuluvat suurimmaksi osaksi vitaalielintoimintojen seuraamisessa, lääkäreiden kanssa keskustelussa, lääkkeiden jakamisessa, haavojen hoitamisessa sekä potilaiden kotiuttamisessa ja vastaanottamisessa. Tietenkin meitä, taino siis miun ohjaajaa pyydetään katsomaan muidenkin potilaita ja häneltä kysytään aikapaljon neuvoja useisiin asioihin.

Kahden viikon aikana, olen nähnyt vaikka mitä ja saanut tehdä paljon. Minua pyydetään katsomaan kaikkea erilaista ja uutta ja minua pyydetään auttamaan joissakin vaativimmissa asioissa. Minulle ja minun ohjaajalleni annettaan myös kaikki ne potilaat jotka osaavat puhua englantia, jotta voisin tehdä yksinkin joitakin asioita. Ja näitä on ollut muutamia, joka on harvinaisen hauskaa, kun jopa ymmärtää mitä potilaat haluavat.

Olen päässyt tekemään:

• Jakamaan lääkkeitä
• Kanyloimaan, onnistuneesti :)
• Sekoittamaan antibiootteja
• Antamaan antibiootteja
• Hoitamaan peg-letkua
• Hoitamaan hieman paremman näköisiä ja hieman hurjemman näköisiä haavoja
• Mitannut vitaalielintoimintoja ja seuraillut niitä
• Mittaamaan verensokeria
• Pistämään insuliinia ja klexanea. 
• Olen myös nähnyt useasti kun ranteen valtimosta otetaan verikaasuanalyysi näyte. 

Minulle nämä kaksi viikkoa ovat olleet tapahtuman rikkaita. Olen nähnyt ja tehnyt paljon, verrattaessa kotihoidon harjoitteluun. Joten tästä on hyvä jatkaa ja odottaa mitä seuraavaksi pääsisin tekemään.