Kuukausi

Kuukausi, tänään tuli kuukausi täyteen siitä kun "muutin" tänne Tanskaan. Tää kuukausi on ollut yks parhaita kuukausia mitä mie oon ikinä kokenu.

Oon oppinu sairaanhoitajan ammatista paljon, sanastoa on tullut valtavasti lisää. Oon päässy tekemään harjoittelussa tuttuja asioita, ja oon päässy näkemään kuukaudessa paljon enemmän kun ikinä osasin kuvitella. Joten innolla odotan seuraavia kuukausia, ja sitä kokemuksen määrää jonka loppujen lopuksi saan. 

Pikkuhiljaa, tää paikka ja tää asunto alka tuntua kodilta. Osaan kävellä ja suunnistaa ilman navigaattoria, tykkään kävellä tiettyjä reittejä joka ikinen kerta jonnekkin, koska ne muistuttavat hieman Suomea. Oon saanu ystäviä, joitten kanssa voin tehdä samoja asioita kuin suomessakin. Osaan matkustaa julkisilla ja tiedän minne suurin osa busseista ja junista menevät. Osaan muutaman helpon asian tanskaksi, mutta yllättäen ymmärrän kyllä enemmänkin, mutten osaa niitä asioita toistaa. Kaiken lisäksi oloni tuntuu onnelliselta ja turvalliselta täällä.

Koti-ikävä on tietysti käynyt useampana iltana mielessä, joskus hieman voimakkaampana kuin toisina. Kuitenkin tiedän ja uskon, että ei se ikävä haihdu milloinkaan. Oon kuitenkin oppinu sen, että kodin voi tehdä minne tahansa, kunhan vain se paikka tuntuu itsestään hyvältä. Miun kohalla tää paikka tuntuu tällähetkellä kodilta, mutta tämä matka kestää kuitenkin vain sen kolme kuukautta, tällä erää, jonka jälkeen palaan Suomeen ja mahdollisesti koen koti-ikävää Tanskaa kohtaan. Tiiän et perhe, sukulaiset ja varsinkin miun rakkaat ystävät pysyy siellä koti suomessa eikä ne häviä minnekkään. Ennen kuin lähdin tälle reissulle, olin huolissani juurikin ikävästä, ja siitä etten tulis näkemään ketään tuttua ihmistä pitkään aikaan. Silloin miun yks ystävistä sano, "et se on vaan kolme kuukautta, ja se menee nopeasti. Se tuntuu siltä kun me kaikki oltais opiskelemassa eikä vaan olis mahollista nähdä kaikkia" Siltä se on tuntunukki, et mie olisin Kotkassa harjottelussa, eikä miulla olis mahdollista nähdä ketään tuttua. Uskon kuitenkin et nää kaks kuukautta menee yhtä nopeasti mut kuitenkin yhtä hitaasti kun tää kuukaus. Suurimpana tekijänä koti-ikävän lievittämisessä on ollut sosiaalinen media. Voi skypettää, lähetellä viestejä ja olla joka ikinen päivä yhteydessä sinne Suomeen, se lievittää ikävää mut toisaalta se myös pahentaa sitä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö miulle saisi soittaa tai laittaa viestiä :D

Välillä mietin miksi lähdin vaihtoon ja miksi Tanskaan? Ja vihdoin oon saanu jonkinlaisen vastauksen toiseen kysymykseen. Työnkuva ja työtehtävät ovat melkein samat kuin Suomessa, joten samat asiat opin myös täällä kuin kotimaisessa sairaalassa. Joten siihen en voi vedota, että halusin oppia juuri Tanskalaisia kikkoja. Kuitenkin halusin nähdä miten terveydenhuolto eroaa Suomesta ja mitä sairaanhoitajan työnkuvaa täällä kuuluu. Tahdoin saada sen kokemuksen, että työskentelen ja asun yksin ulkomailla. Halusin parantaa kielitaitoani sekä mahdollisesti oppia aivan uuden kielen. Vaikka vieraalla kielellä puhuminen alkuun jännitti ja jopa hieman pelotti, mutta hyvin on pärjätty tähän asti enkä ole päivääkään katunut että lähdin. Kysymykseen miksi lähdin Tanskaan, en ole vielä keksinyt kunnollista vastausta...

Miulla on täällä suu hymyssä kaiken aikaan, koska joskus laskin leikkiä siitä että pärjään täällä maksimissaan sen kuukauden ja sen jälkeen tuun maitojunalla takaisin Suomeen. Mut en oo vielä tullu, eikä oo aikomus tullakkaan :D

Terveisiä kaikille